TIESITKÖ?!

On tieteellisesti todistettu, että värit ja musiikki vapauttavat luonnollisesti tunteita aivosoluissamme saaden aikaan erityistä hermotoimintaa ja alentaen stressitasoa.

Ihmiset voivat itse asiassa "kuulla värejä" – sitä kutsutaan synestesiaksi – sekaisten tuntemusten havaintotilaksi. Esimerkki: Aivomme pystyvät muistamaan kuvan tai värin yhdistämällä sen tuolloin soitettuun melodiaan tai päinvastoin.

Monet2Klimt
Taidenäyttely

Multimedianäyttely ”Monet2Kimt” syntyi vuonna 2017 ja on ollut esillä eri maissa, joten se sai paljon ihailua yleisön keskuudessa. Suuren yleisön kiinnostuksen vuoksi näyttely on nyt Tallinnassa, jossa se on yksi kaupungin tärkeimmistä nähtävyyksistä.

”Abstraktin taiteen maailma” Taidenäyttely

Näyttelyssä ”The World of Abstract Art” pääsee tutustumaan tunnetun ruotsalaisen taidemaalari Hilma af Klintin töihin ja nähdä hänen töidensä rinnastukset abstraktin taiteen kahden tärkeimmän pioneerin – Wassily Kandinskyn ja Kazimir Malevchin – kanssa.

Jos haluat sopia ajankohdan vierailulle tai sinulla on muuta kysyttävää, ota ystävällisesti yhteyttä osoitteeseen: event@helios-hall.ee

Tapahtumaan tutustumisen ohella voimme järjestää myös tarjolle pikkusyötävää ja juomatarjoilun tai yksityisen illallisen, räätälöitynä toiveidenne mukaisesti.